MUURIN TAKANA

Väsyneenä ja voipuneena edellisen yön tapahtumista Khedar istui ja katseli kumppaneitaan, ystäviksi hän ei vielä voi heitä kutsua mutta kumppaneiksi ja veriveljiksi mutta ei ystäviksi, ei nyt eikä ehkä enää tästä eteenpäinkään. Lordi Darion kirjoitti kuumeisesti pergamentille jos toiselle viestejä jotka Baruchin pitäisi sitten toimittaa eteenpäin. Hän oli ainoa joka oli säästynyt tartunnalta, oliko se puhdasta onnea tai Shar'rin varjelustako lie ollut?
Koko muun ryhmän silmät hohtivat sinisenä, niin lordi Darionin ja Thorgalin kuin myös Punaisen Käärmeen, he olivat saaneet tartunnan...
Sen ei pitäisi tarttua tai levitä kosketuksen kautta mutta mitä sitä tavallinen kuolevainen voikaan tietää. Kiroten mielessään Jumalattarensa Shar'in nimeen mutta ulkoisesti yrittäen ylläpitää leppoisaa naamiota Khedar jatkoi lepäilyään. Lepoa he tarvitsisivatkin mutta olisiko sitä tarjolla?

Sadatellen ääneen Khedar kävi läpi mielessään illan edellisen illan tapahtumia. Ehdotustaan vierailla Muurilla. He olivat sitten osallistuneet, hänen ehdotuksesta Muurin puolustukseen, kun lordi Darion oli siitä tykästynyt.
Muurilla saisi kuvaa sotaväestä, hiukan myös moraalista, joukkojen taistelutaidoista mutta myös uusia mahdollisia liittolaisia ja ehkä myös sisäpiirin tuttuja myöhemmäksi. Pienenä bonuksena  lordi Darion saisi myös mainetta toimiessaan kaupungin turvana etulinjassa ja saihan siitä palkkaakin, tapporaha vihulaisista ja hiukan vaivanpalkkaa jos vihulaisia ei näkyisikään, hopea per päivä ja pari yöltä plus tapporaha päälle. Ehkä olisi ollut parempi ettei niitä vihulaisia olisi näkynyt, tai no siis ettei niitä olisi lähdetty etsimällä etsimään..

Lordi Darion taas vei asiat hiukan pidemmälle ja niinpä nelikko oli intoa puhkuen 'hyökännyt' muurilta kohti kirottua repeämää maassa, tai ainakin esittäen muurin vartiostolle asian näin. He olivat etsineet raunioista ohimennen kaikkea sopivasti käyttökelpoista, jotakin pientä löytäen. Eräässä rakennuksessa voittoisan taistelun , sinertävän hohtoisten loitsuruttoisten rottien kanssa oli mennyt hyvin, sen jälkeen asiat rupesivatkin menemään hiukan poskelleen. Ensin pöllökarhu jonka nujertaminen luonnistui kyllä, mutta pöllökarhun jälkiä seuraten seurue törmäsi sortuneessa käytävässä outoihin sortuman seasta kivien alta ja väleistä nouseviin lonkeroihin. Ehkä näistä olisi selvitty mutta seurueen pääsi lähestulkoon yllättämään valtavan kookas ogre. Ogre pudotti ensin punaisen käärmeen, toisena putosi Khedar.

Seuraava mitä Khedar itse tajusi oli se että he havahtuivat oudossa sykkivässä paikassa, Punaisen käärmeen silmät hohtivat sinistä valoa, samoin ilmeni muidenkin silmät hohtavan. Paikassa tuntui tai kuului outo seireenikuoron laulu, tuntui paremminkin koska vaikka korvat sulkikin niin silti se kuului, pään sisällä... Eikä se loppujen lopuksi oikein laulukaan ollut, epätasaisen sekalainen kauhistuttava kuoroesitys ilman kuin helvetin hurttien kiduttamat uhrit vaikertaessaan turhaan armoa tai pelastusta jota ei ollut tulossa mistään suunnasta tai kenenkään toimesta.  Luola oli outo, suuri ja synkkä, vaikka se oli synkkä ja pimeä, se ei tuntunut Khdearin mielestä kodikkaalta ei ollenkaan.
Luolan seinät, sen kaikki pinnat, ne tuntuivat sykkivän kuin itsekseen. Aivan kuin olisi kävellyt ohuella kalvolla joka voisi puhjeta, vaikka sen olisi luullut olevan kalliota mutta ei se keinui ja liikkui, liikkuessaan saattoi peläten putoavansa sen läpi jos astui väärään kohtaan.. Luolaa tai tilaa hallitsi kuitenkin iso sinertävää valoa hohtava esine, oliko se sitten kivi, kristalli tai mikään muu siitä he eivät olleet saaneet selkoa. Ainoa joka olli lähemmin siihen koettanut tutustua oli lordi Darion, muiden koettaessa keksiä poispääsyä...  Nelikko pääsi oudosta luolasta pois Punaisen Käärmeen lentotaidon avulla, muut kiipesivät tämän kiinnittämää köyttä pitkin...

Nelikon päästessä ylös, he havaitsivat olevansa edelleen Ikikesän alueella, he olivat nousseet Kuilusta ylös ja nyt näytti siltä että lauma muita taudin eri asteella olevaa väkeä ja näitä iljetyksiä oli ryntäämässä kohti muuria. Poistuminen takavasemman kautta kaupungin ulkopuolelle oli sukkela ja rauhallinen.

 'Vaikkei se luola, kuilu ollutkaan kotoisen oloista, voisiko Netheriläiset olla tämän takana? Tämäkö oli se mistä kuulin kotona puhuttavan ennen lähtöäni?' 

Lordi Darionin saatua kirjoituksensa valmiiksi, hän ohjeisti Baruchia toimittamaan viestit harpereille, alagondarin pojille sen kummallekin lahkolle, palvelijoilleen. Baruch itse lisäsi matkaan vielä muurin, palkkio yön toimista piti saada hankittua ja ehkäpä jotakin muuta lisukkeeksi... Muurilla oltiin yllättyneitä mutta iloisia, Samoin muualla viestit otettiin vastaan ilolla, vaikka lordi darionia kuitenkin olisivat kaivanneet varsinkin palvelusväki. Nopeuttaakseen liikkumista, lordi Darionin suostumuksella Baruch sai ottaa käyttöön Darionin ratsun ja kun kaikki muu olikin ollut rauhallista kuilun jälkeen, paluumatkalla Palaesin pahat pojat, puolituisjengi pysäytti Baruchin. Väijytys epäonnistui ja seuranneessa kahakassa Palaes ja yksi apuri menehtyi, kahden kuitenkin päästessä pakoon...Baruch vei Oikeuden talolle Palaesin ja huomasi ikäväkseen, tai toisaalta myös huojennuksekseen, ettei täällä rikollisista maksettu palkkioita.

Tavaroita, tavattuja henkilöitä:
- hand crossbow  + 10bolttia (Baruch/Khedar)


Uusia tuttavuuksia
-Palas (rip) ja apulaiset (puolituiskonnat)

Jo entuudestaan tuttuja
lordi Darionin palvelijat, muurin kersantti ja Mintarni joukot.

Velanmaksua

Baruch loikoili sängyllä selällään rentoutuen ja mietti illan tapahtumia, hänen seuralaisensa Emelda oli jo nukahtanut. Siinä tuijottaessaan kattoon ja tarkkaillessaan erään koppakuoriaisen työskentelyä vaivatta maatessaan siinä Emeldan vieressä hämärässä huoneessa.

Huokaisten syvään...
 'Vapauden etsiminen ei ole helppoa, olin jo luullut jättäneeni kaiken tämän tällaisen taakseni kauan sitten mutta nyt tajuan sen etten ole koskaan todella vapaa tai edes paennutkaan Netherililistä, se on tuleva olemaan aina osa minua, huolimatta siitä miten paljon sen haluankin kieltää tai sitä karttaa.'

Haukotellessaan Baruch antoi ajatustensa kääntyä illan tapahtumiin, Ikikesän Herran Neveremberin juhliin 'Juhlat olivat hänen Netherililäisiin juhliin tottuneena melkoisen miedot ja rauhalliset tansseineen ja esityksineen. Hänen oli pitänyt rauhoittua ettei vanhat tottumukset nostanet päätään mutta siinä oli pöytäseurue auttanut onnistuneesti ja loppujen lopuksi hän oli nauttinut osastaan ja varsinkin kahden nuoren neidon seurasta...' 
...Sivellen samalla nukkuvan Emeldan paljasta selkää ja katsoi tämän rauhallista unta...

'...iloluonteisempi Emelda Adell oli eläväinen ja pirtsakka ihmisneitokainen ja enemmän Khedarin makuun kuin Naz Kivilaakso joka oli vankan vakava ja jäyhempi kääpiöneito. Mutta silti keskustelu poukkoili ja kiersi kolmikkoa, kukaan ei jäänyt syrjään, he kävivät monen monia eri aiheita läpi ja mutta aina palattiin kuitenkin muutamaan. Naz etsi jotakin kääpiöiden muinaista paikkaa, niinkuin varmaan moni muukin ja kaikilla oli jotakin salattavaa, Emelda kertoili itsestään ja matkusteluistaan, Baruch itse oli ylläpitänyt maskiaan ja viihdyttänyt naisia...'

Tuntien kylmän väreen nousevan selkäpiitä pitkin ajatellessaan toimeksiantoa tai oikeammin siis velanmaksun johon hän oli lupautunut...
'Kyllä Bregan D'aerthet muistavat lupauksensa mutta varsinkin saatavansa. Olikohan se vessaan samaan seuraan tuppautunut naamioitunut edustaja se samainen kaveri joka oli poistanut piian laivalta...' 
Ojentaen kätensä ja poimien uuden tappavan tyylikkään tikarinsa nyrkkiin tyynyn alta käännellen ja ihaillen sitä huolimatta huoneen hämäryydestä, hyytävän kylmä hymy huulillaan ja silmät kiiluen...

'Illan luonne oli muuttunut melkoisesti tapaamisen jälkeen, Khedarin piti velkansa kuittaamiseksi   poistaa kuvioista kovasti pelivelkoihin sortunut tyyppi muistutuksena ja esimerkkinä muille. Onnistuihan se, muttei ihan kuten suunnittelin, mutta kyllä se saa kelvata. Myrkytys todettiin, mutta mihin suuntaan epäilyt sitten kohdistuvatkaan? Velkojiin vai kehen, oliko jollakulla muulla jotakin jotakin kärhämää kyseisen uhkapelurin kanssa, mutta silti pitää petrata, vanhoja opetuksia ei näköjään saa unohtaa. Pitää skarpata ja parantaa, aivan liian monta aloittelijamaista virhettä tuli tehtyä illan aikana. Jos joku vanhoista kouluttajista olisi tarkkaillut tilannetta, niin takuulla määräisi raippoja ja pahimman mukaan. Mutta täytyy toivoa että kukaan ei niitä havainnut tai tajua. Se mintarni komentaja, kenraali Sabine, taitaa enemmänkin hallita taistelukentän taktiikan eikä hienovaraista ja sulavaa hovietiikkaa, enkä tosiaankaan halua tavata häntä avoimessa taistelussa.' 

'Muuten olikohan se edustajan esiintuoma syy todellakin se oikea syy miksi Breganit halusivat tyypin vaiennettavan, vai Breganien keksimä hämäys, no asiaa ei pidä murehtia. Se on jo hoidettu, murehtikoot muut asiaa.'

Pyöräyttäen tikarin ympäri ja sujauttaen sen siististi takaisin tyynyn alle Khedar käänsi kylkeään ojentaen kätensä ja ottaen Emeldan kainaloonsa...  mutta silti ajatukset pyörivät vielä pitkään illassa ja sen tapahtumissa ja taustoissa jotka juhlaan johtivat mutta lopultakin aamuyön hämärissä Khedar nukahti  levottomaan uneen, aamusta herätessään unesta, tai painajaisesta, ei ollut mielessä muita kuin hajanaisia mielikuvia, eikä ne olleet mitenkään rohkaisevia tai mieltä ylentäviä...

Murheita

Harrag hinkkasi huolissaan baaritiskiä. Jyseria, yksi Leviathanin tarjoilijattarista, oli kadonnut jälkeä jättämättä. Tai niin, huoneesta jota Jyseria oli ollut siivoamassa oli löytynyt verijälkiä! Vaikka Andrella, jota muut miehistön jäsenet kutsuivat perämieheksi, oli vakuutellut kapteeni Harragille, että löytyneellä verellä ei todennäköisesti ollut mitään tekemistä tarjoilijattaren katoamisen kanssa, Harragilla oli vahva tunne ettei hän näkisi Jyseriaa enää koskaan.

Harrag ajatteli että Andrella oli turhan sinisilmäinen, mutta seuraavaksi hän muisti että tämän mies oli surmattu pelivelkojen johdosta hiukan ennen kuin Harrag ankkuroi Leviathaninsa pysyvästi Ikikesän satamaan. Andrella oli nähnyt elämän synkän puolen - aivan kuten Harragkin. Hän oli niin toivonut, että tuo synkkyys pysyisi poissa, ja sitten tapahtui jotain tällaista.

"Vai ei verellä ole mitään tekemistä katoamisen kanssa", hän mutisi synkästi yrittäessään hinkata tahraa tammisen tiskin pinnasta. Joskus vaikutti siltä, että Andrella yritti suojella häntä tältä pahalta maailmalta.

* * * * *

"Omahyväinen paskiainen", tiuskaisi mustaan nahka-asuun pukeutunut komea nuorimies ja heilautti muutaman kerran kokeilevasti miekkaa joka näytti täysin käyttämättömältä. Hän heitti miekan ilmaan ja otti sen näppärästi kiinni toisella kädellään.

"Luulissshi, että olissshit pitänyt ssshiitä että tapasit Alagondarin perillissshen", totesi ääni sotkuisen varastohuoneen varjoisasta nurkasta.

"Niin minäkin olisin luullut!", huudahti mies ja otti toisen miekan laatikosta. Hän heilautti nyt molempia ja alkoi sitten kiihdyttää niiden vauhtia kunnes ne lopulta muodostivat matalasti viheltävän teräksisen kahdeksikon hänen hänen sivuilleen.

"Mutta pelkään että hän ei ole yhtään Lordi Neveremberiä parempi", hän sanoi kun lopulta antoi miekkojen pysähtyä.

Baruch

  Khedar Hazzanzadeh

Khedar Hassanzadeh on nuorehko ja karismaattinen vaikkakin synkkäilmeinen ihmismies, jolla on selkeät piirteet ja komeat kasvot, siniharmaat silmät ja puolipitkät vaaleanruskeat hiukset. Hän on siis varreltaan keskimittainen, jäntevä mutta ei mitenkään erityisen lihaksikas, sellaiset 175cm ja painoltaan 63kg ja hänen ammatistaan ei ole tietoa mutta puhutaan olevan kierteleva bardi sillä hän tuntuu olevan lyömätön seuramies, hyvä suustaan. Khedar ei kavahda taisteluitakaan ollen vielä tappavan nopea käsistään. Hänen selkänsä ja vartalonsa on tatuoitu tribaalikuvioin ja joitakin arpia löytyy ympäri kehoa kertoen omaa tarinaansa väkivaltaisesta menneisyydestä. Aseet: Säilä vyöllä huotrassa, tikari kummassakin saappaassa ja leveä tasapainoitettu "metsästyspuukko" vyöllä, muutama heittotikari vyöllä.

                                                                Khedar Hazzanzadeh

  Baruch Dryzon
Tuo hiukan iäkkäämpi ja jo vatsaakin kerryttänyt räikeän näyttävästi pukeutunut trubaduuri ja bardi asteli satamassa yllättävän kepein askelin, hän oli matkalla uuteen maailmaan. Khedar oli seurannut Baruchia jo parin kolmen päivän ajan ja tiesi Baruchin suunnitelmista matkustaa laivalla Ikikesään. Näin Khedar oli ymmärtänyt kuullessaan bardin ja merimiehen jutellessa satamakapakka murtuneessa airossa muutama päivä takaperin. Lähtö olisi päivän parin päästä, kun aluksen koko lasti olisi saapunut ja lastattu kyytiin. Khedar oli seurannut sekä merimiestä ja bardia huomaamattomasti näiden poistuessaan murtuneesta airosta.

Merimies oli jo kadonnut tuon poistumisen jälkeen ja laivan täytyi nyt tulla toimeen ilman yhtä miehistönsä jäsentä mutta matkustajana edelleen tulisi olemaan Baruch Dryzon, joka kylläkin tulisi olemaan nyt hiukan nuorempi ja huomattavasti hoikempi eikä tosiaankaan pukeutuisi niin räikeästi kuin alun perin sopimusta tehnyt vanhempi bardi. Khedar laski sen varaan että ruumiit löytyisivät, jos edes löytyisivät, joskus myöhemmin kun alus olisi jo poistunut satamasta eikä kukaan tunnistaisi niitä rottien tai muiden ötököiden jäljiltä.

 Myöhemmin seuraavana Khedar asteli alukselle kantaen mukanaan vähäisiä tavaroitaan, esittäytyen rennosti Baruch Dryzonina esittäen merimiehen ja Baruchin tekemän matkustussopimuksen Ikikesään ja maksaessaan Khedar hymyili merimiehelle ojentaessaan sovittua summaa. Tosiaankin, Baruch tämän matkan minulle kustansi. Hänellä oli kyllä tarinoita kerrottavanaan, eiköhän saisi matkan aikana hyvinkin kolikon jos toisenkin joko esiintyen tai pelaten hiukan uhkapelejä...

  Ikikesä
Khedar havahtui ja heräsi hätkähtämättä, hän oli heti valppaana sillä jokin oli häirinnyt hänen kevyttä untaan. Käsi jännittyi kuin jousi, valmiina nopeaan sivallukseen jolla kädessä oleva tikari iskettäisiin tai heitettäisiin kohteeseen. Jokin ääni tai liike oli hänet herättänyt. Hetken aikaa tarkkailtuaan ja kuunneltuaan tyhjää ja hämärää hyttiä, Khedar tajusi mikä hänet oli herättänyt. Laivan kulussa oli tapahtunut muutos. Aallot iskivät runkoon nopeammin ja selkeästi heikommin kuin aikaisemmin, nämä olivat pieniä maininkiaaltoja. Rannikko oli lähestymässä ja hän olisi lähempänä määränpäätään Ikikesää.

 Venytellen Khedar nousi ylös, tikari löysi nopeasti, lähes huomaamattomasti takaisin paikalleen saapastuppeen. Hänen asusteensa oli nukkumisesta ryppyinen ja matkustelusta kulunut mutta silti näki että se oli kuitenkin tämänhetkisestä tilastaan huolimatta laadukkaampaa ja vankempaa tekoa kuin tavallisen rahvaan asuste. Khedar korjasi ja siisti ulkonäköään hiukan peilin edessä, kuiskaillen samalla hiljaa maistellen uutta nimeään, Baruch Dryzon, Baruch, Baruch Dryzon. Ennenkuin asteli säilä vyötärölle vyötettynä kannelle. Miehistö työskenteli ahkerasti mastoissa, purjeiden kimpussa, laivan lähestyessä kohti Ikikesän satamaa. Khedar nojasi kaiteeseen ja katseli ympärilleen keskittyen kuitenkin tuohon lähestyvään Ikikesän satamaan ja sen taustalla jykevänä nousevaan kaupunkiin.
 Pieni hymy nousi kasvoille. Täällä hän voisi viettää jonkin aikaa, ei lepäillen mutta hiukan vapaammin ei tarvinne pelätä kokoajan eikä vilkuilla olan yli samalla kun hän etsisi mahdollisuuksia saada elantoa, kolikko sieltä ja toinen tuolta niin nykyiset rahavarat ei kuluisi liian nopeasti. Mainetta pitäisi Baruch Dryzonina nostaa, sellaiseen leppoiseen mutta puolustautumiskykyisen seuramiehen suuntaan.

  Satama
Baruch Dryzon hyvästeli naurussasuin aluksen miehistöä astellessaan aluksesta pois. Hän oli saanut muutamia kolikoita pussukkaan sekä tarinoiden että uhkapeleihin osallistuen, mutta oli sieltä löytynyt myös joitakin sellaisia joiden seurassa voisi ehkä parhaassa tapauksessa istua Ikikesän kapakoissa iskien tarinoita ja nauttien juomaa… Khedar oli kokenut pienoisen muodonmuutoksen ja nyt Baruch oli valmis Ikikesään, mutta oliko Ikikesä valmis ottamaan vastaan hänet…

                                                                     Baruch Dryzon