Murheita

Harrag hinkkasi huolissaan baaritiskiä. Jyseria, yksi Leviathanin tarjoilijattarista, oli kadonnut jälkeä jättämättä. Tai niin, huoneesta jota Jyseria oli ollut siivoamassa oli löytynyt verijälkiä! Vaikka Andrella, jota muut miehistön jäsenet kutsuivat perämieheksi, oli vakuutellut kapteeni Harragille, että löytyneellä verellä ei todennäköisesti ollut mitään tekemistä tarjoilijattaren katoamisen kanssa, Harragilla oli vahva tunne ettei hän näkisi Jyseriaa enää koskaan.

Harrag ajatteli että Andrella oli turhan sinisilmäinen, mutta seuraavaksi hän muisti että tämän mies oli surmattu pelivelkojen johdosta hiukan ennen kuin Harrag ankkuroi Leviathaninsa pysyvästi Ikikesän satamaan. Andrella oli nähnyt elämän synkän puolen - aivan kuten Harragkin. Hän oli niin toivonut, että tuo synkkyys pysyisi poissa, ja sitten tapahtui jotain tällaista.

"Vai ei verellä ole mitään tekemistä katoamisen kanssa", hän mutisi synkästi yrittäessään hinkata tahraa tammisen tiskin pinnasta. Joskus vaikutti siltä, että Andrella yritti suojella häntä tältä pahalta maailmalta.

* * * * *

"Omahyväinen paskiainen", tiuskaisi mustaan nahka-asuun pukeutunut komea nuorimies ja heilautti muutaman kerran kokeilevasti miekkaa joka näytti täysin käyttämättömältä. Hän heitti miekan ilmaan ja otti sen näppärästi kiinni toisella kädellään.

"Luulissshi, että olissshit pitänyt ssshiitä että tapasit Alagondarin perillissshen", totesi ääni sotkuisen varastohuoneen varjoisasta nurkasta.

"Niin minäkin olisin luullut!", huudahti mies ja otti toisen miekan laatikosta. Hän heilautti nyt molempia ja alkoi sitten kiihdyttää niiden vauhtia kunnes ne lopulta muodostivat matalasti viheltävän teräksisen kahdeksikon hänen hänen sivuilleen.

"Mutta pelkään että hän ei ole yhtään Lordi Neveremberiä parempi", hän sanoi kun lopulta antoi miekkojen pysähtyä.